Kirjaudu

3795. ensimmäinen kerta ja oireet

Moi!

Harrastin ensimmäisen kerran seksiä vähän yli viikko sitten. Eka kerta oli kivulias, mutta onnistui jotenkuten. Seuraavana aamuna ja sitä seuraavina päivinä kuitenkin huomasin oireita. Pissaaminen kirveli & sattui ja koko ajan oli pissahätä. Huomasin myös että pissa haisi voimakkaalle. Alapää oli muutenkin jotenkin arka. Tätä jatkui ehkä 3-4päivää. Nyt se on kuitenkin helpottanut, mutta pissan loppuessa tunnen edelleen pienen vihlonnan. Mietin vain että mistä tämä johtuu? Johtuuko se siitä, että se oli eka kerta ja paikat ei ollut tottunut yms? vai sainko pissatulehduksen vai onko jotain vakavempaa? Kiitos vastauksesta!!

Vastaus

Ärtyneet limakalvot ja virtsatiet

Hei,

kuvailusi perusteella vaikuttaa siltä, että limakalvot ovat ärsyyntyneet seksistä. On tavallista, että seksi jännittää aluksi. Jännityksen seurauksena kiihottuminen ei välttämättä onnistu, jonka seurauksena limakalvot eivät kostu luontaisella tavalla. Jatkossa kannattaakin ottaa avuksi liukuvoide, joka suojaa limakalvoja hankaukselta.

Seksin ei kuulu sattua. Jännitämisen seurauksena myös lihakset jännittyvät ja tästä syystä seksi voi tehdä kipeää. Onkin tärkeää nautinnon ja mielihyvän kannalta, että seksiä oikeasti haluaa ja on kiihottunut. Silloin myös lihasten rentouttuminen tapahtuu melkein kuin itsestään. Lantiopohjan lihasten tunnistamista ja rentouttamista voi myös opetella. Voit lukea lisää tästä nuorten nettisivujen kohdasta: Murrosikä » Tytön keho » Lantiopohjan lihakset.

Seksin jälkeen virtsaputki helposti ärtyy ja joskus tulee myös virtsatieninfektio. Jos tilanne on edelleen sama, niin soita omalle terveysasemalle tai hakeudu terveydenhoitajan vastaanotolle ja pyydä ohjeita kuinka toimit tässä tilanteessa.

Seksin jälkeiset virtsatieinfektiot ovat varsin yleinen vaiva naisilla. Niitä voi yrittää ehkäistä pesemällä sukuelimet ennen ja jälkeen seksin. Myös pissalla käyminen seksin jälkeen huuhtoo virtsaputkea. Myös kondomin ja suuseksisuojan käyttäminen voivat ehkäistä virstatieluehdusta estämällä bakteerien kulkeutumista. Jos seksin jälkeisistä virtsatieinfektioista tulee toistuva vaiva, niin sitä voidaan ehkäistä myös estolääkityksellä, jonka määrää lääkäri.

Toivottavasti vastauksesta on sinulle apua. Palaa tarvittaessa asiaan torstaina Neuvontachatissa. Voit lukea ao. linkin kautta myös aiemmin vastatun samaa aihetta käsittelevän viestiparin.