Kirjaudu

4023. Ahdistava seksi

Olen kohta 18 vuotias naisen alku. Olemme ollet yhdessä kihlattuni kanssa kolme vuotta. Parisuhde ja mies ovat olleet elämäni parhaat asiat, mutta meitä, kalvaa asia nimeltä seksi. Olimme toistemme ensimmäiset seksikumppanit ja luonnolisesti ulapalla siitä miten homma toimii. Pitkään meillä oli seksin saralla hauskaa mutta puolisen vuotta se on ahdistanut minua.

Nyt ahdistukseni ja stressi sitä kohtaan on kasvanut niin etten saa nukutuksi ilman heräilyjä ja ahdistavia unia.

Puoliskoni arvostaa minua ja ei kestä ajatusta että hän pelottaa ja aiheuttaa ahdistusta minulle.

Minulla oli ongelmia kiihottumisen kanssa ennen ongelmaa, jonka jälkeen, kun parikertaa lähdin leikkiin vähän myöntyen aiheutti ahdistusta. Puolisko ei malta odottaa että mieleni ehtii mukaan leikkiin. (joka nykyään kestää kauan senkin takia että stressaan kovasti sitä että kumpikaan ei saa mielihyvää ahdistukseni ja muun takia) hän vain vie kätensä paikkoihin ja alkaa sivellä ja puristella ja tökkiä. Eniten minua ihottaa kun hän haluaa että otan häneltä suihin vaikka minua ei kiinnostaisi ehes koskea häneen sillähetkellä kun ajatuskin yököttää.

Joskus harvoin kun rentoudumme kahdeataan seksi sujuu esileikin veran mutta kun olisi yhdynnän aika ((jota ilman puolisoni mukaan seksi on vajaata) minua alkaa ahdistaa ja homma jämähtää. Olen huono sanomaan ei ja minua ahdistaa entisestään kun en osaa kieltäytyä, en vain kestä hänen "no höh"- ilmettään.

Nukumme usein päiväunia vierekkäin ja usein herään siihen että hän kopeloiminua tai ottaa housujani pois. Viimekeralla sain paniikkikohtauksen ja poikaystäväni masentui ja oli äärettömän pahoillaan tapahtuneesta. Jälkeenpäin olen nähnyt unia joissa hän väkisin yrittää panna minua ja herään usein ahdistukseen.

Olemme yrittäneet keskustella asiasta ja olen antanut neuvvoja kuinka haluaisin hänen etenevän kehollani mutta mitään ei tapahdu. Ja olen ihan toivoton. Suhde on muuten aivan parasta ikinä enkä haluaisi sen kaatuvan tähän "pikku" ongelmaan. En tiedä kuinka hän kokee asian mutta minua tämä vaivaa äärimnäisen paljon ja peökään usein kun olen hänenkanssaan sitä että hän kiihottuu.

Kiitos vastauksesta.

Vastaus

Seksistä on tullut ahdistavaa

Hei!

Kiitos, että kirjoitit meille.

Kerrot seksiin liittyvästä ahdistuksesta, joka on lisääntynyt vaikeuttaen jo nukkumistasi ja olemistasi parisuhteessasi. Kuulostaa siltä, ettei enää ole kyse "pikku" ongelmasta. Näin ollen en ikävä kyllä pysty antamaan sinulle vastauksia tämän palvelun kautta, jotta ongelmasi tulisi ratkaistuksi. Vastauksessa on joitain näkökulmia kysymyksiisi.

On hienoa, että olette yhdessä opetelleet tutustumaan seksiin ja koet, että kumppanisi arvostaa sinua. Turvallisuuden ja luottamuksen tunteet ovat keskeisiä ja hyvin tärkeitä parisuhteessa, läheisyydessä sekä seksissä. Kun yksilö kokee olonsa turvalliseksi kumppanin kanssa, on helpompi heittäytyä esimerkiksi seksiin ja seksi tuntuu hyvältä tuottaen iloa sekä nautintoa.

Mielihyvän ja nautinnon lisäksi on tärkeää keskustella omista ja toisen toiveista sekä rajoista. Ilman toisen henkilön suostumusta ei ole lupaa esimerkiksi alkaa riisua kumppanin housuja tai tehdä seksuaalisia tekoja. Kummallakin tulee myös olla oikeus kieltäytyä sellaisesta seksuaalisesta teosta, jota ei halua. Rajojen laittamisesta ei tule loukkaantua, eikä esimerkiksi ei:n sanomista tarvitse pelätä tai hävetä. Rajoja asettamalla ilmaisemme toiselle, ettei sen pidemmälle ole lupa mennä.

Toisinaan seksielämään tulee ongelmia ja niistä on tärkeää keskustella parisuhteessa, kuten olettekin tehneet. Ehkä kumppanisi hyötyisi siitä, että hän sinun lisäksesi keskustelisi ulkopuolisen ammattihenkilön kanssa seksiin ja parisuhteen läheisyyteen liittyvistä ajatuksistaan. Samalla hän voisi myös kysyä itseään mietityttävistä asioista sekä saisi tietoa ja näkökulmia seksuaalisuuteen, seksiin ja parisuhteeseen liittyen. Tällaista keskusteluapua saa maksutta Väestöliiton nuorten chateistä sekä Väestöliiton Poikien puhelimesta. Poikien puhelin päivystää ma - pe kello 13–18 numerossa 0800 94 884. Puhelu on soittajalle maksuton ja soiton voi tehdä täysin anonyymisti.

On myös tosi tärkeää, että sinä saisit apua ahdistuneisuuteesi ja univaikeuksiin. Näissä ongelmissa parhaan avun saat terveydenhuollon ammattilaiselta. Sinun kannattaisi varata aika terveydenhoitajalle tai lääkärille terveysasemaltasi tai opiskeluterveydenhuollosta, jos kuulut opiskeluterveydenhuollon piiriin.

Olet tervetullut juttelemaan tilanteestasi myös Väestöliiton neuvontachattiin, joka palvelee maanantaisin ja torstaisin klo 14-16.