Kirjaudu

2439. Erektio-ongelma

Olemme reilusti yli kuusikymppisiä ja olleet naimisissa yli 30 vuotta. Mieheni alkoi syödä jossain vaiheessa verenpaine- ja kolesterolilääkkeitä. En kertonut niiden vaikuttavan erektioon. Kertoiko lääkäri? Vuosia meni ihan hyvin ja hän oli aina ollut aktiivinen. Kuudenkympin kieppeillä erektio ei enää toiminut entisenlailla ja vähitellen seksi loppui kokonaan. Mitään selitystä hän ei antanut ja kehui minua hienotunteiseksi, kun en painostanut. Etäännyimme ja vieraannuimme. Muutimme eri osoitteisiin. Parin vuoden kuluttua palasimme yhteen ja mies kertoi aikoinaan käyttäneensä Viagraa kanssani ja annosta vahvistettiin, kunnes sekään ei enää auttanut. Häntä oli aiemmin hävettänyt ja suututtanut. Mitään muita keinoja hän ei ollut kokeillut tai käynyt niitä lääkärissä kysymässä. Minä haluaisin edelleen seksiä ja tuntuu, ettemme ilman sitä pääse enää lähelle toisiamme. Nyt Väestöliiton "Kosketuksen kaipuu"-kirjasta luin monista muistakin konsteista ja tulos olisi jopa takuuvarma! Mitä mieltä olette, kannattaako minun yrittää saada mies urologille, kun hänellä on ollut niin pitkä paussi rakastelussa? Voiko olla olemassa jotain niin varmaa? En ole rohjennut kysyä mieheltä, olisiko hänellä vielä haluja seksiin, jos löytyisi toimiva konsti. Kysyn vasta sitten, jos sellainen mahdollisuus on olemassa.

Nimim. Matleena

Vastaus

Teillä on vuosikymmeniä kestänyt suhde etääntymisineen ja lähentymisineen. Seksi on useille pareille tärkeä osa parisuhdetta ja on hyvin ymmärrettävää ja oikeutettua haluta seksiä edelleen ja kokea yhteisen seksin tuomaa läheisyyden tunnetta. Ymmärsin kirjoituksestasi, että teillä ei ole ollut yhdyntäseksiä pitkään aikaan. Kuulin kaipuuta kumppaniisi ja yhteiseen seksiin. Kerroit, että miestäsi on hävettänyt ja suututtanut erektiovaikeudet ja erektihäiriölääkkeeiden käyttö. Pettymystä, kun erektio ei toimi toivotulla tavalla, pettymystä kun ei pysty sellaiseen seksiin, kun toivoisi. Nämä ovat voimakkaita tunteita ja niiden läpikäyminen ei välttämättä ole helppoa, mutta tärkeää tyydyttävän seksin onnistumiseksi.

Suosittelisin miehellesi urologia. En siksi, että yhdyntäseksistä on aikaa, vaan keskustellakseen ammattilaisen ja lääkärin kanssa erektiohäiriölääkkeiden tarpeesta, huomioiden mahdolliset verenpaine- ja kolesterolilääkkeet.

Teille yhdessä toivoisin keskustelua pari- tai seksuaaliterapeutin kanssa löytääksenne läheisyyden uudelleen yhteisen seksin avulla, lisäksi tai ilman sitä. Pohtiaksenne mitä seksi teille tarkoittaa, mitä se teidän parisuhteessanne on ja mikä sen merkitys on.

Kirjoituksesi tärkein kysymys on onko miehelläsi vielä hlaua seksiin. Jos sitä ei ole, pariterapiassa voisitte keskustella asista, sen vaikutuksesta parisuhteeseenne ja miten jatkatte asian kanssa. Jos miehesi ei enää halua yhteistä seksiä, voisi pohtia mitkä asiat siihen vaikuttavat, kenties mahdollisuuksien tunnistamattomuus, pettymysten pelko tms.

Sinulla on parisuhteessakin oikeus nauttia seksuaalisuudesta. Onko itsetyydytys sinulle tuttua? Mistä asioista nautit yksin? Mitä koet läheiseksi tai lähentäväksi puolisosi kanssa? Miten voisitte harrastaa seksiä yhdessä ilman yhdyntää?

Kysymykseen vastasi: Väestöliiton asiantuntija – 23.2.2015